Kahden kodin elämää

Terhi Rintala

Perjantai-ilta kääntyy jo lauantaiksi, kun auto kaartaa jälleen kerran Ylivalliin. Eveliina Ventelä, hänen puolisonsa Mika Koskinen ja heidän tyttärensä Hanna ovat tulleet viikonlopuksi maalle, Jalasjärvelle.

Arkisin perheen koti on Herttoniemessä. Mika on paljasjalkainen helsinkiläinen, mutta sopeutui Even mukaan Ylivalliin nopeasti.

– Ensimmäisinä yhteisinä vuosina Mikalla oli pieni purjevene. Se laskettiin vesille keväisin ja siihen veneily sitten jäikin. Kun kaksi kesää oli mennyt, Mika ymmärsi, ettei kannata pitää purjevenettä. Kesät kuluvat täällä.

Aktiivisella lintubongarilla riittää Ylivallissa tekemistä. Kesä 2020 kului tekemällä peltosirkkulaskentaa alueella.

– Harrastajatutkimuksen avullakin saa kerättyä arvokasta tietoa. Viime kesä osoitti, että täällä peltosirkkujen tilalla ovat turvesuosirkut. Maisema on muuttunut niin paljon, Mika sanoo.

Äidin tueksi

Syksyllä 2019 kouluvuosi oli alkamassa kuten ennen. Eve opettaa äidinkieltä ja kirjallisuutta Herttoniemen yhteiskoulussa. Kaksi päivää ennen koulun alkua tuli tieto, että äiti on sairastunut syöpään.

– Äiti hoiti isän molemmat vanhemmat ja isän, kun he sairastuivat. Minulle oli itsestään selvää, että minä hoidan hänet. Ajattelin, että siihen riittää vuosi ja sitten syöpä on selätetty. Ei mennyt niin.

Eve sai opintovapaata ja ryhtyi sen aikana opiskelemaan psykologiaa etänä.

– Äidin sairaus eteni, ja minä pohdiskelin psykologian opinnoissani yhtenä osa-alueena kuolemaa ja surua. Ne menivät ehkä vähän liikaakin iholle.

Saattohoitovaihe päättyi siihen, että Even äiti nukkui pois tammikuussa 2020.

Korvaamatonta apua

Hautajaisten jälkeen lähipiiri eli naapurit ja ystävät Ylivallissa olivat korvaamattomia.

– Olin saanut paljon apua jo syksyn aikana. Saaren Veijon ja Tuulikin kanssa poimittiin marjoja, kun äidin sairaus eteni. Piti olla jotain puuhaa ja muuta ajateltavaa.

Puolukka-aikana lapsuudenystävä Ritva Seppälä toi miehensä Timon kanssa sangollisen marjoja säilöttäväksi, kun Eve ei päässyt metsään enää samalla tavalla.

Kun murehtiminen vei Eveltä ruokahalun, Veijo lähti kaveriksi kirkolle syömään.

– Sillä tavalla tuli syötyä lämmin ateria joka päivä.

Veijo myös kuskasi Eveä sairaalalle, jos yöunet olivat jääneet liian vähälle.

– En uskaltanut päästää yksin menemään, Veijo perustelee.

Lähellä asuvat Hallilat auttoivat myös monin tavoin, samoin lähinaapurit Erika Snellman ja Aki Tuominen. Jalasjärvellä on toki Even kouluaikaisiakin kavereita, joiden tuki oli tärkeää.

– Olin jäänyt äidin kuoleman jälkeen tähän taloon yksin, mutta en ollut yksin.

Evellä ei ole sisaruksia, mutta oman kylän väen muodostama turvaverkko on tiheä. Marssijärjestys on selvä.

– Talo on meille tärkeä, mutta tämä yhteisö on vielä tärkeämpi. Jos täällä ei olisi meille tärkeitä ihmisiä, ei ehkä tulisi niin usein käytyä, Eve sanoo.

Ylivalliin ajetaan Helsingistä lähes joka viikonloppu.

– Vähintään joka toinen. Olemme välillä viikollakin Ylivallissa.

Koronakevät tuo perheen

Maaliskuussa 2020 alkoi koronakevät, ja Eve sai sen myötä myös perheensä Ylivalliin. Mikan työt ja Hannan koulunkäynti sujuivat etänä, kunhan netti vain toimi.

– Se pätkii aina, kun juna menee ohi. Asutaan niin radan vieressä, Mika tuumaa lakonisesti.

Hannan tunnit sujuivat joustavasti. Liikuntatunniksi kelpasi hyvin pyöräily Liikajärvellä olevalle mökille ja uinti.

Etäkoulua riitti tällekin keväälle viideksi viikoksi.

– Jos netti ei toiminut, menin naapuriin ja siellä toimi, Hanna sanoo.

Selviytymiskeinot oli jo löydetty koronakevään aikana.

Vastavuoroista

Jutunteon aikana huomaa nopeasti, että puheet naapureista ja heidän avustaan eivät ole liioiteltuja. Oma väki istuu aamupalalla, kun Veijo Saari pyörähtää tupaan. Tuliaisina on päältäajettavaan nurmikonniittokoneeseen uusi akku, jonka Veijo oli luvannut hakea kirkolta.

Mika ja Veijo pohtivat yhdessä onko viisaampaa käynnistää Valmet vai vanha Zetori, kun vaihdetaan perunamaan paikkaa.

– Lämmitystä huolletaan, lumi luodaan, kukat kastellaan, kissat ruokitaan, postit haetaan ja pidetään silmällä, ettei ole ylimääräisiä kulkijoita, Eve luettelee naapuriavun muotoja.

Keskustelun lomassa Veijo vetää tuvassa olevan kaappikellon.

– Tämä hoituu, on isäntäväki paikalla tai ei, hän naurahtaa.

Apu on vastavuoroista.

– Äiti ja isä tekivät paljon kaikenlaista avuksi muille. Osa mun perintöäni on se, että saan sitä apua nyt takaisin, Eve tiivistää.

Kakkupalkalla

Hannalle on tärkeää, että Ylivallissa moni luonnehtii häntä samanlaiseksi kuin Even äiti Ritva.

– Leipomistouhu on Ritvalta peräisin, Veijo antaa esimerkin.

– Leipominen ja käsityöt ovat Hannalle tärkeitä, Mika-isä vahvistaa.

– Talonmiehet ovat meille niin tärkeitä, että Hanna saa leipoa tänä kesänä monta kakkua niin Veijolle kuin Hallilan Artollekin, Eve jatkaa.

Hanna on ollut pienestä asti kaikessa mukana. Helsingin kaverit ovat myös viettäneet kesäisin pitkiä aikoja Ylivallissa.

Vastapainoa

Lapsuudenkoti Ylivallissa merkitsee Evelle vastapainoa.

– Kotona työt ovat aina lähellä, eikä niitä pääse karkuun. Kouluvuoden aikanakin on helpompi irrottautua, kun lähtee viikonlopuksi tänne maalle.

Eve sanoo, ettei osaa rentoutua vain olemalla.

– Tykkään puuhailla kaikenlaista. Sen ei tarvitse johtaa mihinkään isompaan, mutta haluan tehdä käsilläni asioita.

Eve sanoo, että Herttoniemessä ja Ylivallissa on paljon samaa, vaikkei sitä heti arvaisi.

– Herttoniemi on omalla tavallaan pieni kylä. Siksi olen kotiutunut sinne.

Turha vastakkainasettelu Helsingin ja Pohjanmaan välillä ei innosta Eveä.

– Molemmissa on omat vahvuutensa ja puutteensa. Olemme halunneet antaa Hannalle tunteen, että hän on osa yhteisöä molemmissa. Juuret kahdessa paikassa.