Milla Köykkä on vastannut yhdessä toisen kollegansa kanssa Peräseinäjoen S-Marketin somesta jo muutaman vuoden ajan. Hän sanoo olevansa todella iloinen ideoimansa pohojalaashahmon saamasta suosiosta. Hahmon lookkiin kuului Köykän pitelemä karvareuhka. Hahmoa esitti Köykkä itse. Hänelle on tultu myös töissä kehumaan hahmoa.
Sari Haapala
Jarmo Luuri ja Raija Koukkari sytyttivät yhteensä 50 muistokynttilää Peräseinäjoen kirkossa pyhäinpäivän iltana. Niistä yksi sytytettiin muualle haudattujen peräseinäjokelaisten muistoksi. Sen myötä oli mahdollisuus miettiä myös muita edesmenneitä läheisiä.
Kirsi Kuusisto
Kirkkovaltuuston tiistaisessa kokouksessa valtuuston jurvalainen puheenjohtaja Birgitta Koivula (keskellä) luki jurvalasvaltuutettujen kirjelmän. Siinä edellytetään, että kirkkoherra Jani Latva-Nikkola (vasemmalla) ja talousjohtaja Hanna Maunula (oikealla) valmistelevat Jurvan seurakuntakiinteistöjä koskevan asian seuraavaan kokoukseen.
Terhi Rintala
Rahoitusjohtaja Mika Itäsen mukaan 5,3 miljoonaa ensi vuoden talousarviossa on nykytilanteeseen nähden ihan kelpo, mutta parempaa tavoitellaan. Kaupunginjohtaja Jaakko Kiiskilä toteaa, että rakenteellisen sopeuttamisohjelman läpivieminen ja tekeminen ovat onnistuneet erinomaisesti
Sari Haapala
Eerika Sahlakarin ja Topi Piiraisen mielestä kouluruoka on hyvää. Parasta heidän mielestään ovat pinaattilätyt ja jauhelihakastike. Jos tarjolla on jotakin, mikä ei niin maistu, kumpikin sanoo ottavansa sitä vain vähän. Biojätteisiin ei ruokaa heidän lautasiltaan päädy.
Sari Haapala
Turvallisia aikuisia, mutta nuorison puolella. Viime keväänä monissa huolta herättänyt meno on Peräseinäjoen keskustassa rauhoittunut, kertovat nuoriso-ohjaajat Jussi Hautamäki ja Tarja Niemistö sekä Toivolanrannan yhtenäiskoulun rehtori Päivi Koivisto ja koulukuraattori Annika Pölönen.
Sari Haapala
Mikä arviointiryhmän esitys toteutuu, se sulkee sote-aseman ovet myös Jalasjärvellä.
Terhi Rintala
Koskuen seurakuntakoti on rakennettu vuonna 1978.
Terhi Rintala
Tuomas Hongiston sukutilalla yhdistyvät emolehmä- ja broilerituotanto. Kuvassa puoliso Salla Hongisto sekä pariskunnan lapset Valtteri ja Helmiina.
Marianne Hongisto
Rehupiikleksen kokoonpanoon kuuluvat Pauno Sivula, uruut (Sauli Perälä, vas.), Tchizipan Mäki-Ventelä, Baritoni sax, huilu (Albert Lenkiewitz), Mauri Sirveli, saxofoni, laulu (Harri Ylinen), Keijo Harjusluopa, kitara, päälaulaja (Jyrki Keskinen), Taito Laitaanen, trumpetti (Jyrki Hannila), Kaapo Sirveli, pasuuna, (Jukka Ylinen), Reino Välikohtaanen, basso (Petri Välimäki), Topi Köykkä, rummut (Ville Karhu) sekä Kauko Ojaniemi, laulu, percussiot (Jari Latva-Teikari, edessä kyykyssä). Seinäjoen konsertissa mukana myös Kalevi Hautapakka, percussiot (Jukka Ojaniemi).
Ekku Ekman
Marianne Hongisto kutoo tilausmattoja kotipihassa sijaitsevissa toimitiloissaan. Yrittäjänä hän on toimimut jo yli 20 vuotta.
Salla Kurikka
Kokouksen tauolla valtuustetut hakivat yhdessä ratkaisua sille, mistä yksityisteiden perusparannusavustukset katetaan.
Terhi Rintala
Teippausprojekti alkaa piirtämisestä ja suunnittelutyöstä. Sen jälkeen teipattava auto puhdistetaan. Tarrat tulostetaan, laminoidaan ja leikataan. Asettelujen ja mittausten ollessa kunnossa siirrytään kiinnittämään teippauksia lämpöä hyödyntäen.
Salla Kurikka
Ystävällinen, puolitoistavuotias pitkäkarvainen collie Antero on Sirkka Männikön ”työkaverina” silloin tällöin.
Kirsi Kuusisto
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely