Siiri Mustalahti aitoi voittoon paraatilajissaan 300 metrin aidoissa Alavudella kesäkuun alussa käydyissä KLL:n kisoissa.
Elias Murto
Peräseinäjokinen Siiri Mustalahti kilpailee ikäluokkansa Suomen huipulla niin pikajuoksussa kuin hyppylajeissakin. Nuoren urheilijan unelmana on päästä kilpailemaan ulkomaille.
Jalaksen yleisurheilujaoston jäsen Esko Viitala ja puheenjohtaja Jussi Tukeva kertovat, että tapahtumalla kerättävät tuotot hyödynnetään jaoston toimintaan.
Salla Kurikka
Jo perinteeksi muodostunut Jalaksen yleisurheilujaoston toteuttama Kunniakierros-tapahtuma järjestetään ensi viikon torstaina Kiuaskallion urheilukentällä.
Antti Nurmelan kakkosrajan puhkaisu ratkaisi avausjakson Jalaksen hyväksi.
Juha Julmala
Jalaksen pesäpallomiehistö kohtasi viime viikolla kotonaan pudotuspelipaikan kannalta erittäin tärkeässä ottelussa Laihian Lujan.
Jussi Koliinille U19 SM-sarja oli mahtava kokemus, sillä palkinnoksi kovasta työstä tuli kultaa.
Anssi Koliini
Molempien pelipaikka on hyökkäyksen linjassa, jossa tehtävänä on suojella pelinrakentajaa ja tehdä tilaa pallonkantajalle.
Viljami Viitasaari haluaa tuoda Vaahteramaljan kotikentälleen Jouppilanvuoren tekonurmelle.
Juha Julmala
Amerikkalaisen jalkapallon, laji-ihmisten keskuudessa jenkkifutiksen eli lyhyemmin jefun pääsarja Vaahteraliiga ja Suomen maajoukkueet ovat saaneet toimintaympäristöönsä vahvan peräseinäjokisen tekijän, Viljami Viitasaaren. Tältä kaudelta hänellä on jo saavutettuna alle 19-vuotiaiden SM-kulta.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely