Asiakkaat ovat työn todellinen suola

Meillä Kunnallissanomissa on eletty tämän kesän aikana isoa muutoksen aikaa. Ensin toukokuussa Aila Välkkilä jäi ensin kesälomille ja sitten eläkkeelle lehden konttorilta. Heinäkuun lopussa oli Sinikka Kuhnan vuoro seurata perässä.

Terhi Rintala

Aila Välkkilä aloitti Kunnallissanomien palveluksessa maaliskuussa 1988.

– Tulin tekemään ilmoituslaskutusta ja ilmoituksia. Hillmanin Marjatta hoiti siihen aikaan tilausten laskutuksen.

Sinikka Kuhnan työt käynnistyivät aprillipäivänä 1996 ilmoitusvalmistuksessa.

– Se ei ollut mikään aprillipila. Työtä kesti 30 vuotta, enkä ole päivääkään katunut.

Ailan ja Sinikan työvuosia leimaa huikea tekninen kehitys.

– Konttorissa on täytynyt pitää pää kylmänä, kun kaikki ympärillä on uusiutunut.

Tietokoneohjelmat on laitettu kokonaan uusiksi pariin-kolmeen kertaan ja päivitetty useasti. Aina on pitänyt opetella uudet napit ja valikot. Sen naiset myöntävät, ettei uuden opettelu ole aina ollut helppoa – varsinkaan, kun ikää on tullut lisää.

– Kaikesta on aina selvitty nuorempien opastuksella.

Alkuvuosina lehti ilmestyi kaksi kertaa viikossa, ja sakset olivat tärkeä työväline. Yhdistysten logoja leikattiin ja liimattiin seuratoimintapalstalle. Taksi vei materiaalia Viiskunnassa olleeseen painoon.

– Kun taloon tuli skanneri, Aila skannasi tontun kuvia yhden juhannuksen alla ja vettä satoi ulkona. Oli kiva leikkiä uudella laitteella ja samalla tuntui, että ainaisesta askartelusta päästiin eteenpäin, Sinikka muistelee.

Faksi lauloi ennen kuumana. Nyt sen tilalla on jo pitkään ollut sähköposti, jonka kautta suurin osa asioista hoidetaan.

– Asiakkaat kävivät paikan päällä hoitamassa asioita. Nyt heitä ei enää käy samalla tavalla.

Samaan hengenvetoon Sinikka sanoo kuitenkin, että asiakkaat ovat olleet työn todellinen suola.

– Konttorin arkea ovat ilmoitusten ja tilausten vastaanottaminen. Työssä asiakkaat ovat olleet se kaikkein paras suola ja mauste. Paikalliset ihmiset ovat tuoneet jokaiseen päivään väriä joko tiskillä tai puhelimessa.

Viiskunnan painon aikoihin materiaalit lähettiin sinne. Toimittajat menivät sinne oman materiaalisalkun kanssa ja niistä materiaaleista koottiin lehti. Lehden ilmestymiseen sisältyi hirveä jännitys.

– Murehdimme jo etukäteen, paljonko lehdessä on sellaisia virheitä, joihin emme ole pystyneet vaikuttamaan.

Ensimmäiset sivut taitettiin itse Kunnallissanomissa vuonna 1997. Viiskunnan tilalle tuli I-Print.

– Mikään muutos ei ole kuitenkaan ollut ylivoimainen. Ne ovat olleet yhteisiä ponnistuksia. Kun on pieni työyhteisö, kaikkien pitää tehdä oma osuutensa ja osata se, Aila tiivistää.

Teknisistä muutoksista suurin on ollut siirtyminen Anygraafin järjestelmiin maaliskuussa 2012. Rauta ja ohjelmat vaihtuivat samalla kertaa ja lennosta piti siirtyä uuteen tekemiseen.

– Kun Anygraafin väki lähti pois ja jäätiin yksin, se oli aika jännä paikka. Yhdessä selvittiin siitäkin, Sinikka kiittää.

Konttorin puolella piti osata monenmoista, kun loma-aikoina tuurattiin toista. Sinikka ja Aila ovatkin olleet rautainen työpari.

– Vaikka ulkopuolella on tuullut ja kumppanit ovat vaihtuneet, talon sisällä onneksi luotettiin jatkuvuuteen. Meillä työsuhteet ovat olleet pitkiä ja vakaita, Sinikka kuvailee.

Keskinäistä yhteistyötä lujitti se, että samanikäiset elivät samanlaista elämänvaihetta kaikki nämä vuodet.

– Kun aloitimme, meillä oli molemmilla pienet lapset. Nyt he ovat jo aikuisia ja tilalle on tullut lapsenlapsia. Työn ohessa on jaettu koko elämän kirjoa. Konttorissa on meidän kahden kesken ratkottu monet maailman ja perhe-elämän solmut.

Pienen työyhteisön voimana on ollut se, että joka viikko ponnistetaan yhdessä uusi lehti maailmalle. Siihen tarvitaan jokaista.

– Konttorin ja toimituksen välinen yhteispeli on aina toiminut hyvin, vaikka joskus on tehty lehteä pikaladonnalla ja tiukoilla deadlineilla. Me olemme jakaneet yhdessä onnistumisen ilot ja selvinneet yhdessä haasteista.

– Tämä on ollut todella hyvä työpaikka, mikä näkyy pitkinä työsuhteina, Aila lisää.

Eläkepäivillä ei rouvilla tule aika pitkäksi. Siitä pitävät huolta lapsenlapset, mutta myös aktiivinen vapaaehtoistoiminta. Ailalla se suuntautuu seurakuntaan ja erityisesti Koskuen diakoniapiiriin. Sinikka puuhaa Jokipiin kyläyhdistyksessä ja nuorisoseurassa.

– Meillä kummallakin on omia harrastuksia, joille jää nyt lisää aikaa, Aila sanoo.

– Vapaaehtoistoiminnassa saa tehdä niitä asioita, joista itse tykkää ja itselleen tärkeiden asioiden hyväksi, Sinikka jatkaa.

Eläkevuodet mahdollistavat pysähtymisen hetkeen ja ajankäytön juuri siihen, mikä itseä kiinnostaa. Työpaikan kahvipöytään molemmat lupaavat piipahtaa silloin tällöin.

– Meillä väki kokoontuu päivittäin saman pöydän ääreen. Yhteisiä kahvihetkiä jää kaipaamaan – nauruja ja syvällisiä keskusteluja arjen keskellä.