A-
A+
Tänään Hirvijärven Raittiustalolla saa ensi-iltansa tuore näytelmä, Marjatta ja seitsemän ehdokasta.
Terhi Rintala
Virpi Saarinen on ollut mukana Ne Hirvikylääset -ryhmässä toistakymmentä vuotta. Nyt Saarinen on kirjoittanut ensimmäisen näytelmänsä.
– Tämä lähti pienestä väärinkäsityksestä. Juttelimme Päivin kanssa ja kerroin, että olen kirjoittanut joskus näytelmän.
– Meille monta näytelmää kirjoittanut Juhani Aho varoitteli jo useampaan otteeseen, että tämä näytelmä on viimeinen. Ryhdyimme heittelemään ideoita, mistä näytelmän voisi kirjoittaa, jatkaa tuottajana ja ohjaajana häärivä Päivi Mäkelä-Hurmerinta.
Yksi asia johti toiseen ja johti lopulta siihen, että Virpi teki käsikirjoituksen.
Näytelmä sijoittuu kuvitteelliseen, mutta kovin tutun oloiseen Hirvijärven kuntaan. Tarkkana paikkana on tyhjäksi jäänyt kunnantalo. Entinen kunnanjohtaja ei enää halua asua maalla. Niinpä hän palasi kaupunkiin. Kunnantalo tyhjeni, ja kuntaa johdetaan nykyään etänä naapurikaupungista.
Päähenkilö Marjatta työskenteli aikaisemmin palkkasihteerinä kunnantalolla.
– Hän kaipaa niitä aikoja kovasti ja yrittää keksiä keinon, jolla saisi vanhat hyvät ajat palautettua ja kunnantalo olisi jälleen täynnä elämää.
Kunnantalon tyhjennyttyä Marjatta pitää kotona tilitoimistoa.
– Vanhoista ajoista hän kaipaa nimenomaan työyhteisöä. Yhteisiä iloja ja suruja, lounasseuraa ja kaikkea sitä, mitä hyvään työyhteisöön liittyy.
Henkilöhahmoa kirjoittaessaan Virpi Saarinen on lämmöllä muistellut oman työpaikkansa palkanlaskijana aikoinaan työskennellyttä Kaisu Kortesluomaa.
– Hän oli sydämellinen ja helposti lähestyttävä ihminen.
Hahmoon on kirjoitettu jotain myös Päivi Mäkelä-Hurmerinnasta, jolla on oma tilitoimisto.
– Päivi on innostava ja kannustava ihminen, jonka kanssa on hyvä työskennellä.
Ne Hirvikylääset -ryhmän näytelmien tunnuspiirteenä on musiikki. Lavalla on nytkin bändi, joka säestää laulut. Jokainen bändin jäsenistä (Jouni Vähäkoski, Lotta Viitala, Jarkko Ojaniemi ja Jorma Kallio) tekee myös oman roolin.
– Pidän tosi paljon 70-luvun musasta. Näytelmän nimi sai kipinän sieltä, tarkemmin Seitsemän seinähullun veljeksen Lumikkijenkasta.
Näytelmää kirjoittaessa Virpi Saarisella olivat ensin mielessä tarina ja roolihahmot.
– Sen jälkeen aloin miettiä henkilöihin sopivaa musiikkia.
Marjattaa esittävä Merja Lehtovaara-Viitala sanookin, että livemusiikki tekee näytelmistä jotain erityistä.
– Se haastaa myös näyttelijää, sillä bändin kanssa on pysyttävä samassa iskussa.
Marjatan vahvuudeksi Merja nimeää periksiantamattomuuden.
– Hän on sinnikäs, kun tahtoo saada asioita aikaan ja ajattelee kunnan parasta. Tarina näyttää myös sen, miten tärkeäksi työyhteisö voi muodostua.
Kuten näytelmän nimestäkin voi päätellä, kunnanjohtajan paikkaa saapuu tavoittelemaan seitsemän ehdokasta. Jokaisella on omia vahvuuksiaan. Eri asia on sitten, miten nämä ominaisuudet sopivat kunnanjohtajan työhön.
Virpi Saarinen ei ole tällä kertaa itse lavalla.
– Täytyy myöntää, että ikävä on näyttämön puolelle, sillä olen nauttinut näyttelemisestä tosi paljon. Onneksi pääsen yhdessä näytöksessä tuuraamaan yhtä näyttelijää, Virpi naurahtaa.
Rooleissa nähdään Merja Lehtovaara-Viitala, Päivi Mäkelä, Jukka Saarinen, Pekka Mäkelä, Jarmo Väli-Kohtamäki, Noora Törmä, Atte Koivumäki, Jouni Vähäkoski, Eija Perälä, Jarkko Ojaniemi, Kaisu Väli-Kohtamäki, Lotta Viitala ja Jorma Kallio.
Näytelmän on käsikirjoittanut Virpi Saarinen ja ohjannut Päivi Mäkelä-Hurmerinta.
Äänentoistosta huolehtivat Riitta Väli-Kohtamäki ja Joona Huovinen.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely