A-
A+
Peräseinäjokelaisen Airi Lepistön kulttuurin hyväksi tekemä elämäntyö huomioitiin Suomen Kotiseutuliiton kunniakirjalla Peräseinäjoki-päivän juhlassa elokuussa. Peräseinäjoki-Seuran ensimmäistä kertaa jakama huomionosoitus tuntuu hänestä suurelta asialta, vaikkei hän itse näe kulttuuriharrastustaan työnä, vaan itselleenkin paljon antaneena harrastuksena.
Kirsi Kuusisto
Kesällä 80 vuotta täyttänyt tanssinohjaaja ja kansalaisopiston kantava voima Airi Lepistö o.s. Ritoniemi on lähtenyt lukemattomat kerrat kotipihasta harrastusten pariin. Milloin ohjaamaan tanhuryhmää tai näytelmää, milloin näyttelemään itse, milloin vetämään vanhusten iltajumppaa, milloin johtamaan kansalaisopiston opistolaiskunnan hallituksen kokousta.
– Olen aina lähtenyt harrastamaan hyvällä mielellä. Koskaan ei ole tullut mieleen, että pitää lähteä. Olen saanut kulttuurista paljon iloa itselleni. Päällimmäisenä on ollut aina tunne siitä, että ihanaa, että saatiin tällaista aikaan, sanoo Airi.
Airi oli innokas harrastamaan jo lapsena. Airin vetämässä näytelmäkerhossa oli osallistujia myös naapurustosta, ja esitykset järjestettiin kotona. Lisäksi Airi piti pyhäkoulua.
Oma tanhuharrastus alkoi Eila Alangon vetämässä Kalevan Nuorten ryhmässä. Sinne hän lähti Hilkka-siskonsa houkuttelemana. Airi huomasi nauttivansa tanssista paljon, ja se vei mennessään. Nuoruuden harrastuksiin kuului myös näytteleminen kirkonkylän seurantalo Jukolassa.
Perushoitajana keskussairaalan päivystyksessä työuransa tehnyt Airi työskenteli vuorotyössä. Hän toteaakin pilke silmäkulmassa raskaan työn vaatineen raskaat huvit. Yksi pitkäkestoisimpia Airin vetämiä harrastusryhmiä oli kansantanssiryhmä Puolarukki, jonka hän perusti yhdessä Virpi Latvalan kanssa vuonna 1992. Puolarukki harjoitteli ja esiintyi noin 30 vuoden ajan.
– Puolarukin loputtua elämässä oli tyhjiö. Olimme siinä mieheni Jarkon kanssa niin tiiviisti, Jarkko säestäjänä, minä ohjaajana, muistelee Airi mielessään monet esiintymismatkat niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Kansalaisopistossa Airi on ollut niin opistolaiskunnan hallituksen puheenjohtajana, opiskelijana kuin opettajanakin. Hän on edelleen opistolaiskunnan hallituksen jäsen.
– Olin mukana puheenjohtajana järjestämässä iltamat ja useita matkoja. Hankimme opiskelijoiden käyttöön myös Kuortaneen liikuntahotellista viikko-osakkeen, johon opiskelijat saavat edelleen varata vuoroja arvontaperiaatteella, kertoo Airi.
Toteutuneita kulttuurielämyksiä kaikenikäiset huomioiden on mahtunut vuosikymmeniin paljon. Niitä ovat olleet muun muassa lasten ja nuorten näytelmäharrastuskurssit Sovintolassa, kansanlaulukirkot Kalajärvellä ja Pennihäät. Yksi Airin aikaansaannoksista oli käsikirjoitus ja ohjaus vuonna 2016 Ritolahallissa nähtyyn pienoisnäytelmään peräseinäjokelaisesta juoksijasuuruudesta Ville Ritolasta. Ritolaan häntä yhdistää myös sukulaisuus. Sydäntä lähellä on myös oma kotikylän asiat, sillä Airi järjesti ”Valakiapuolen sillan” vihkiäiset vuonna 2009.
Viimeksi Airi oli mukana Kruunuhäät-esityksen suunnitteluryhmässä ja näytelmässä morsiamen äidin roolissa Törnävän kesäteatterissa kaksi vuotta sitten. Hän kokosi esitykseen Puolarukin tanssijoita. Tanssijoiden ryhmään saatiin vahvistusta Kurikan Mietaalla toimineen ryhmän jäsenistä ja Kuortaneen tanhuryhmästä. Yhteistyö onkin ollut yksi Airin toiminnan periaate, jossa eri kulttuuriharrastajat kuten kuorot ja runopiiri ovat saaneet kohdata ja esiintyä yhdessä.
– Peräseinäjoella on yhteisöllisyyttä, joka mahdollistaa tekemisen. Mielestäni ihmisiä on ollut helppo saada mukaan, koska pienellä paikkakunnalla lähdetään tekemään yhdessä, miettii Airi.
Suuren kiitoksen omasta tuotteliaisuudestaan Airi antaa kuusi vuotta sitten edesmenneelle puolisolleen Jarkolle. Hän oli Airin mukaan innostaja, joka oli aina valmis lähtemään mukaan taitavana säestäjänä. Ensimmäinen vuosi Jarkon kuoleman jälkeen oli vaikea, mutta viimeiset pari vuotta Airi on löytänyt jälleen tanssin ilon maakunnan tanssilavoilta mukavassa ystäväporukassa.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely