A-
A+
Eläkeliiton Peräseinäjoen yhdistyksen ahkera ja toimelias hallitustiimi ehätti samaan kuvaan ennen kokoustaan. Vasemmalta Erja Poutanen, Anneli Joutsioja, Aino-Maija Kuivinen, Virpi Latvala, Martti Mylläri (takana), Irma Koliini, Erkki Mylläri (takana), Marja-Leena Kankaanpää, Keijo Koliini (takana) sekä Airi Lepistö. Hallituksen jäsenistä kuvasta puuttuvat Pajulan Sirkka ja Ruotsalaisen Aatos.
Sari Haapala
Sari Haapala
Eläkeliiton Peräseinäjoen yhdistyksen hallitus on suunnitellut kevääksi monenlaista tekemistä. On säännöllistä toimintaa, mutta myös retket kiinnostavat jäseniä.
Eläkeliiton Peräseinäjoen yhdistyksen sihteeri Aino-Maija Kuivinen tuumaa heti kärkeen, että jos kaikenlaisia suunnitelmia on tehty tulevaa silmällä pitäen, niin monenmoista mukavaa on myös ehditty tehdä tälle vuodelle jo nyt.
– Olimme juuri senioriristeilyllä Tallinnassa ja linja-auto oli täynnä. Se reissu toteutettiin yhteistyössä Kihniön yhdistyksen kanssa. Se oli oikein onnistunut matka, hän puhelee.
Paikallisyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Martti Mylläri nyökkää ja täsmentää, että vastaavaa, kahden eri piirin välistä yhteistyötä taidettiin tehdä nyt ensimmäisen kerran.
– Kihniöhän kuuluu Satakuntaan. Luulen, ettei muissa yhdistyksissä ole liiemmin tällaista yhteistoimintaa ollut, hän arvelee.
Kuluvalle keväälle paikallisyhdistyksen jäsenille on luvassa runsaasti kulttuuripainotteista ohjelmaa. Ihan ensimmäisenä listalla on teatteria Seinäjoella.
– Tampereen komediateatteri vierailee nyt huhtikuussa Seinäjoen kaupunginteatterissa ja esittää näytelmän Pokka pitää. Kesäkuun lopulla menemme Kuikan Ränssin Kievarin kesäteatteriin katsomaan musiikkinäytelmän Myrskyn jälkeen, Kuivinen luettelee.
– Niin, ja Aisamäen teatteriin mennään tietenkin, hän lisää.
Kesäkuussa tehdään myös sokkomatka, mutta siitä eivät hallituksen jäsenet yhtä lukuun ottamatta osaa sen tarkemmin kertoa – ja se taitaa olla tarkoituskin. Matkan kohde on yllätys kaikille osallistujille.
– Sen verran suosittu sokkoretki kuitenkin on, että se on jo täynnä.
Useamman yön retki suuntautuu tänä vuonna Kainuuseen ja siellä muun muassa Raatteentien maisemiin.
Iso voimainponnistus paikallisyhdistykselle oli piirin kevätkokous, joka järjestetään Sovintolassa äskettäin, eli nyt huhtikuun lopulla. Väkeä oli paikalla arviolta noin 150.
Kuivinen toteaa suu hymyssä, että paikallisesti ideoita ja suunnitelmia tupsahtelee koko ajan lisää.
– Mutta kerron vain niistä, jotka on lyöty lukkoon, hän nauraa.
– Meillä on hyvä porukka, jossa piisaa huumoria. Mukaan saa tulla, vaikka ei olisi vielä eläkkeelläkään, Myllärin Martti kannustaa vierellä.
Peräseinäjoen yhdistyksen jäsenmäärä on 375. Aktiivisesti heistä erilaisiin tapahtumiin osallistuu seitsemisenkymmentä jäsentä.
– Mutta jouluruokailussa ruokailijoita on ollut aina parisataa ja olemme sitä kautta saaneet uusia jäseniäkin. Tänä vuonna heitä on tullut 25, Mylläri ja Kuivinen juttelevat.
– Toisaalta, tällä ikää väkeä nukkuu pois sieltä toisesta päästä, eli jäsenmäärä ei kasva silti merkittävästi uusista tulijoista huolimatta, Mylläri tuumaa.
Eläkeliitto on kaksikon mukaan Peräseinäjoella aktiivinen toimija, jonka rooli on paikallisesti merkittävä. Mylläri muistuttaa, että lisäksi esimerkiksi yhdistyksen retkillä on työllistävä vaikutus.
– Retkien yhteydessä puhutaan kuitenkin tuhansista euroista ja niiden järjestämisessä tarvitaan monen firman palveluksia. Tarvitaan linja-autoa ja majoitusta. Reissun aikana pysähdytään kahville ja ruokailemaan.
Tärkeässä roolissa paikallisyhdistyksessä on myös vapaaehtoistyö, jossa todellinen puuhanainen yhdistyksessä on Kuivisen ja Myllärin mukaan Poutasen Erja.
– Hän on aktiivinen ja järjestää esimerkiksi säännöllisesti tapaamisia ikäihmisille Veteraanitien päivätoiminnan tiloissa.
Kaksikko korostaa kuitenkin, että vapaaehtoisia toimijoita ja tekeviä käsipareja ei ole koskaan liikaa. Kaikkien tekemä työ on myös yhtä arvokasta.
– Tekijöitä tarvitaan aina lisää ja mukaan saa tulla.
Eläkeliiton Peräseinäjoen yhdistys kokousti hiljattain Terästalolla, jossa pidetään lisäksi yhteisiä kuukausitapaamisia. Sen ohella yhdistys järjestää paikallisesti monenlaista säännöllistä toimintaa. On karaokea, kuntosaliryhmää, tuolijumppaa, bocciaa ja kävelysählyä.
– Liikuntaryhmissä on mukana Seinäjoen kaupunki. Sovintolassa ja Kalajärven lavalla pidetään tansseja. Niitä on kerran kuukaudessa ja tanssit ovatkin merkittävä tulonlähde toiminnallemme, Mylläri summaa.
Perjantaipyöräilyt käynnistyvät aina näin keväisin ja ovat jälleen starttaamassa toukokuussa.
– Lenkkien pituus vaihtelee kymmenestä kolmeenkymmeneen kilometriin. Lähtöpaikkana on kirkon edessä oleva parkkialue, Mylläri täsmentää.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely