”Tykkään maistella sanoja”

Elämän rajallisuus on läsnä Harri Hemmingin tuoreessa novellikokoelmassa.

Terhi Rintala

Jalasjärveläissyntyinen Harri Hemminki julkaisi vuonna 2015 ensimmäisen runoteoksensa. Kokoelma Salaa sitruunan tuoksuisessa yössä oli kypsynyt hänen mielessä pitkään, sillä vanhin runoista oli syntynyt jo opiskeluaikana.

– Kasasin kokoelmaa kahdeksan vuotta. Tarinat, niiden järjestys ja otsikkokin vaihtuivat vuosien varrella.

Runojen kirjoittaminen alkoi lukion loppuvaiheessa leikillisenä harrastuksena, joka jatkui opiskelukaupungissa Jyväskylässä. Ennen kieltenopettajaksi valmistumista Harri Hemminki oli vaihdossa Passaussa Saksassa ja ahmi siellä saksalaisen kirjallisuustieteen opintojaksoja.

– Se ajanjakso jätti jälkensä sekä runokokoelmaan että tähän tuoreeseen proosateokseen.

Kuolleiden juhla koostuu kertomuksista, joissa aika taipuu, muistot sekoittuvat todellisuuteen ja ihminen peilaa itseään menneisiin sukupolviin.

– Kun runoteos oli julkaistu, kuulostelin itseäni. Huvittaako minua kirjoittaa uusi runokokoelma vai kiinnostaisivatko nyt novellit enemmän? Kertomukset vetivät enemmän puoleensa.

Harri Hemminki painottaa, että ei ole ammattikirjoittaja.

– Kirjoitan, koska nautin siitä ja koen, että minulla on sanottavaa. Jos tekee elämänsä aikana yhden runokokoelman ja yhden novellikokoelman, niiden ei saa jäädä harmittamaan. Jos tämä jää elämäni ainoaksi novellikokoelmaksi, voin olla siihen tyytyväinen.

Tarinat on kirjoitettu seitsemän vuoden aikana.

– Uusin on viime vuodelta. Kirjoittelin novelleja jo lukiossa, mutta kirjassa mukana olevista teksteistä vanhin on kirjoitettu vuonna 2018.

Kertomuskokoelman punaisena lankana on elämän rajallisuus.

– Kun omat viisikymppiset lähestyvät, vainajien määrä tuttavapiirissä kasvaa. Alkaa itse siirtyä siihen osaan elämää, jossa pelottaa eniten, mitä on edessä. Nuorena tulevaisuuteen suhtautuu eri tavalla. Tämän ikäisenä miettii jo, onko tulevaisuus yhtä sairastamista.

Harri Hemminki sanoo vähän hirtehisesti, että kuolemasta kirjoittaminen on samalla varautumista tulevaan.

– Kyse on myös laajemmin elämän ymmärtämisestä. Että ymmärtää oikein vanhempiaan, sukuaan, ihmisyyttä ja elämän haasteita.

Kertomuksia kirjoittaessaan Harri Hemminki halusi pistää paperille itselleen tärkeitä aiheita.

– Käytin hyvin vähän värikynää. Moni asia on kerrottu juuri sellaisena kuin sen olen itse kokenut. Jos asiat kokee itselleen merkityksellisinä, joku muukin voi löytää siitä merkityksiä.

Harri Matti Mikaelin alter egona on osassa kertomuksista esiintyvä Mikael. Sukunimiä Hemminki maisteli ja muodosti niistä miksattuja pohjalaisia sukunimiä.

– Kylä-novelli on itselleni merkityksellisin. Se kertoo Jalasjärvestä sellaisena kuin sen koin. Novelli summaa oman elämäntarinani ja kaikki muistot kotiseudulta.

Osa tarinoista sijoittuu selkeämmin lapsuuden maisemiin ja suvun pariin. Rinnalla on niitä, joissa liikutaan Italiassa.

– Kaipaan itse lukijana vaihtelua, joten halusin tarjota sitä muillekin. Tarinat polveilevat, mutta niistä voi löytää yhtymäkohtia.

Kirjoittajana Harri Hemminki on luova sanankäyttäjä.

– Tykkään maistella sanoja. Taitaa olla isältä peritty ominaisuus, että tapa ilmaista itseäni on puhuessakin vähän luovempi. En joudu hirveästi näkemään vaivaa, että löydän erilaisia sanoja. Niitä vain tulee.

Hemminki pyrkii siihen, että maisemakuvaukset ovat hyvin visuaalisia.

– Se tekee niistä eläviä. Lukija pääsee kiinni tunnelmaan.

Taide vaatii luovaa joutilaisuutta. Muuten sitä ei synny.

– Elämä on iso taideteos. Kaikki muu on vain sivutuotetta. Pitää elää sellaisella tavalla, että on mistä kirjoittaa.

Työ on vienyt Harri Hemmingin Etelä-Suomeen.

– Suhtaudun asioihin niin, että Jalasjärvi on mulle edelleen koto. Minä vain asun väliaikaisesti muualla.

Jalasjärvellä Hemmingillä on vapaa-ajan asuntona pieni mökki.

– Täällä on rikkautta, jota ei saa isolla rahalla, mutta jota saa samaan aikaan käsittämättömän pienellä rahalla. Jalasjärvellä ovat tutut ihmiset ja maisemat. Se ruokkii luovuuttani ja tekee helpommaksi hengittää.