Läheltäkin löytyy paljon nähtävää

Palveluportin työvaliokunta järjesti eläkeläisille kyläajelun eteläisen alueen kyliin. Linja-autoretken aikana tutuiksi tulivat Ilvesjoki ja Koskue.

Terhi Rintala

Oppaana toiminut Olavi Säntti johdatteli matkalaiset ensin Ilvesjoelle. Sieltä tultiin oikoteitä Koskuen puolelle.

– Ilvesjoelta Koskuelle pääsee seitsemää eri oikotietä pitkin. Pikkuteiden varrella on paljon nähtävää.

Ajomatkaa kertyi kaikkineen hieman yli sata kilometriä. Hienoa oli se, että samalla kaikille tutusta kotipitäjästä avautui uusia näkymiä.

Säntti tuntee varsin hyvin molemmat kylät. Hän itse asui Koskuen Erkkilänmäellä 65 vuotta ja viimeiset 14 vuotta Jalasjärven kirkolla.

– Erkkilänmäeltä katsottuna Ilvesjoki on joen toisella puolella, joten sekin kylä on tullut aika tutuksi.

Molempien kylien historiassa vedellä ja sen korkeudella on ollut iso merkitys.

– Niiden myötä kyliin syntyi sahoja ja myllyjä, joissa vesivoima oli tärkeä elementti.

Jalasjärven vedenkorkeus on 84 metriä. Ilvesjoen eteläpäässä Rummukkajärven korkeus on jo 145 metriä. Koskutjärven korkeus on 110 metriä. Mustalammin vedenkorkeus on 122 metriä, Madesjärven 145 metriä ja Saarijärven 140 metriä.

– Juuri näihin korkeuseroihin on perustunut veden voima, jonka varaan Ilvesjoen ja Koskuen teollinen toiminta on alun perin rakentunut.

Keskikylän ja Koskuen maantieteellinen raja on kolmostiellä oleva silta, lähellä Ilvesjoelle kääntyvää risteystä. Kun käännytään kohti Ilvesjokea, joki kulkee tien lähellä kanjonissa.

– Ilvesjoki on nauhamainen kylä, jonka asutuksesta suurin osa on sijoittunut joen ja tien varteen, mutta löytyy sitä muualtakin.

Ensimmäinen Ilvesjoen myllyistä oli Pitkäkosken mylly, jonka viimeinen mylläri oli Yrjö Tuomisto.

– Siellä on pitkä kivipyykki, josta mylläri kertoi aina, että se on kolmen kylän raja – Ilvesjoen, Koskuen ja Keskikylän.

Ilvesjoen teollinen toiminta huipentui aikoinaan Iisakki Mäkisen perustamiin Jylisevän tehtaisiin. Mäkinen perusti vuonna 1910 Jylisevänkosken Saha ja Mylly –nimisen laitoksen. Myöhemmin yritys laajeni puunjalostustehtaan ja vaneritehtaan suuntaan. Parhaimmillaan Jylisevän Tehtaiden palveluksessa oli 105 työntekijää.

Kyläajelulla muisteltiin vanhojen kyläkauppojen paikat. Ilvesjoella oli aikoinaan seitsemän kyläkauppaa.

– Salomon Hongiston kyläkaupan irtaimistosta suurin osa löytyy Jalasjärven museolta. Sieltä saa hyvän käsityksen siitä, millaista kyläkaupoissa oli ennen. Piti olla paljon ja monenlaista tavaraa.

Jos kyläkauppoja oli monta, niin oli kyläkoulujakin. Ilvesjoella oli Holkon koulu, Kulmalan koulu, Liikaluoman koulu ja viimeisenä Ilvesjoen koulu.

– Koskuen osalta tehtiin raju päätös vuonna 1966 ja lopetettiin samana vuonna neljä kyläkoulua. Ne olivat Ritalan koulu, Ylikoskuen koulu, Karjanmaan koulu ja Mustalammin koulu. Seilon koulu jatkoi vuoteen 1976 asti.

Nykyisin Koskuen koulu on ainoa eteläpään koulu, ja se kerää oppilaansa kolmesta kylästä eli Koskuelta, Ilvesjoelta ja Ylivallista.

Kansakouluja oli ennen paljon, sillä laki määräsi, että oppilaan koulumatka sai olla enintään viisi kilometriä. Jos se ylittyi, jokaisesta oppilaasta piti nimeltä mainiten pyytää Kouluhallitukselta lupa ylitykseen. Siksi koulujen sijoittamisessa kylille olennainen suunnitteluväline oli harppi. Viiden kilometrin sisälle piti saada mahtumaan mahdollisimman paljon lapsia.

Kyläajelulla oli myös haikeita tunnelmia.

– Tässä on vähän surullista se, että tarinat tulevat pääasiassa siitä, mitä täällä ennen oli. Kylät hiljenevät ja väki vähenee. Koulut pannaan kiinni. Kaupat ja pankit siirtyvät kauemmaksi.

Kun linja-auto kaarsi Ala-Koskuelle, päästiin ihailemaan Prunnimäntyä. Jalasjärven kunnanvaltuusto rauhoitti sen 1970-luvulla.

– Komea mänty sai nimensä siitä, että tien toisella puolella oli kaivo. Tie kulki aikoinaan männyn toiselta puolelta. Sen luota meni polku männylle ja sen ohi suuri osa kyläläisistä haki vettä.

Siitä tuli nimeksi prunnimänty. Jotkut kutsuvat sitä myös Ketkon männyksi vieressä olevan talon mukaan.

Yhtenä maamerkkinä oli tietenkin legendaarinen Koskuen Esso, jonka toiminnan Peltomäen Esko aloitti vuonna 1958. Kun Koskuen kehätie otettiin käyttöön vuonna 1994, bensanmyynti loppui. Baari oli vielä jonkin aikaa toiminnassa.

Koskuen kylätalolla nautitun kahvin jälkeen matka jatkui vielä Mustalamminkylän ja Ylikoskuen kautta Karjanmaahan ja sieltä edelleen Koskuen kirkolle. Olavi Säntti kertasi kirkon historiaa.

– Ajatus omasta kirkosta syntyi vuonna 1902. Koskuen rukoushuone valmistui vuonna 1907. Kirkonkylästä kävi pappi kaksi kertaa kesässä pitämässä siellä kirkonmenoja.

Vuonna 1935 kylä alkoi tarjota kirkkoa Jalasjärven seurakunnalle. Se osti kirkon, joka muuttui Koskuen kyläkirkoksi.

– Lämmitys saatiin kirkkoon ensimmäisen kerran vuonna 1938. Vuonna 1967 kirkko oli vähällä palaa, mutta onnekkaan sattuman vuoksi se saatiin pelastettua.

Samalle tontille rakennettiin vuonna 1978 seurakuntatalo, jonka ovet ovat nyt säpissä.

– Siellä on sädesieni.

Kyläajelun kenties mielenkiintoisin osuus oli vuorossa viimeiseksi. Koskuen kirkolta lähdettiin Mäkiviidantien kautta kohti Ala-Koskuetta ja edelleen Keskikylää. Joki kulki syvällä kanjonissa ja pellot kumpuilivat joen molemmin puolin.

Kolmostietä ja Koskuen keskustaan vievää Tampereentietä päästiin katsomaan aivan uusin silmin.

Olavi Säntti kertoi, että Mäkiviidantien vanha nimi oli Paaritie.

– Syynä oli se, että vainajat kannettiin vanhaa tietä pitkin kirkonkylälle, kun Koskuella ei vielä ollut omaa hautausmaata.

Reitti onkin hyvin vanha, sillä sen varrelta on tehty lukuisia kivikautisia löytöjä, kuten keihäänkärkiä. Hetkittäin tuntui, että aika on pysähtynyt tämän reitin varrelle. Olavi Säntti kannusti ajamaan reitin joskus uudelleen ajan kanssa - autolla tai polkupyörällä.