Yksi oman

kylänsä vetonauloista

Sari Haapala

Osto- ja myyntiliike Kleopatran yrittäjä Sami Virkkala sanoo yllättyneensä positiivisesti siitä, miten hyvin yrityksen toiminta on nytkähtänyt matkaan. Ostoksille liikkeeseen tullaan eri puolilta Suomea pääkaupunkiseutua myöten.

Asiakas pyörittelee kädessään Mariskoolia ja huikkaa kauppias Sami Virkkalalle. Asiakasta kiinnostaa astian hinta. Pian kaksikko keskustelee Mariskooleista enemmänkin. Sami hakee hyllystä Riihimäen lasin valmistaman Onni-sokerikon, jonka esittelee samaiselle asiakkaalle.

– Tämä oli Mariskoolin esiäiti, hän valottaa ja rupattelu jatkuu.

Kaupankäynti Osto ja myyntiliike Kleopatrassa näyttäytyy mutkattomana, ja sellaiseksi voisi äkkiseltään nähdyn perusteella luonnehtia myös Virkkalaa itseään. Haastattelua tehtäessä useampi asiakas huikkaa Samille muutaman sanan ja tällä tuntuu olevan aikaa jokaiselle heistä.

Ensimmäistä kertaa kauppaan tullut katselee ympärilleen ja kehaisee paikan siisteyttä. Siitä Sami on selvästi tyytyväinen ja toteaa, että paikkojen siivous oli ensimmäinen asia, mihin yrityksen alkumetreillä tartuttiin.

– Kyllähän se yllätti, miten mukavasti tämä homma siitä lähti sitten rullaamaan.

Samaan aikaan Kleopatran kahvinurkassa käy kova puheensorina. Kylän mieskööriä on siellä koolla. Kahvi-nurkkaus on paikka, minne moni tulee säännöllisesti paitsi hörppäämään kupin kahvia, myös tapaamaan kavereita ja vaihtamaan päivän kuulumisia.

Joku heistä heittää Samille vitsintynkää. Tämä murjaisee samalla mitalla takaisin. Päälle nauretaan hyväntuulisesti ja porukalla. Mies tuumaa tekevänsä nyt juuri sitä, mistä tykkää. Asiakkaat ovat työn suola. Upeat esineet ja kaupanteko saavat hänet yhä innostumaan.

Ei ole kovin kauaa siitä, kun eräs rouva saapui Kleopatraan jäätävän ison tavarakuorman kanssa.

– Laatikoita oli ainakin viisitoista. Niissä kaikissa oli priimaa tavaraa.

Laatikoiden sisällöt nähdessään Sami innostui, suorastaan haltioitui. Se on juuri niitä hetkiä, joiden tenho ei miehen mukaan koskaan häviä.

– Pitkän väännön jälkeen saimme tehtyä kaupat ja molemmat olivat toivon mukaan tyytyväisiä. Tai ainakin minä olin, hän hörähtää.

– Minun kanssani pystyy aina neuvotteleman hinnasta. En jätä kauppaa tekemättä, jos ollaan lähelläkin siihen suuntaan.

Yrityksen maine on ehtinyt kiiriä tämän liki parin vuoden aikana Peräseinäjokea kauemmas. Kesällä yllättäen Helsingin Sanomista otettiin yhteyttä ja pyydettiin haastattelua.

– Sieltä soitettiin ja kysyttiin, onko minulla aikaa. Että he ovat puolen tunnin kuluttua täällä. Totesin, että kyllähän se passaa ja tervetuloa. Toimittaja ja kuvaaja myöhästyivät seuraavalta keikalta, kun he innostuivat itsekin täällä kiertämään ja shoppailemaan, Sami nauraa.

Jokunen viikko sitten pihaan pärähti pari bussilastillista vieraita Porista. He olivat ujuttaneet Kleopatrassa käynnin Etelä-Pohjanmaan kierrokseensa. Peräseinäjoelta porilaisten matka jatkui vielä Tuuriin. Sami tuumaakin, että myynnillisesti heillä on ollut aivan huippukesä.

– Heinäkuussa tupa oli täynnä koko ajan ja tuli tehtyä pitkää päivää.

Sami myöntää, että hyvältähän se tuntuu, että myös paikalliset haluavat tuoda vieraansa Kleopatraan ja että paikkaa on luonnehdittu yhdeksi Peräseinäjoen vetonauloista.

Tavaraa Sami hankkii eri puolilta Suomea. Toisinaan hän hakee sitä itse, toisinaan tavaran myyjä huristelee sen kanssa Peräseinäjoelle.

– Tässä on ihan ensin kaksi pitkää pöytärivillistä Arabian astiastoja. Niitä löytyy viidestäkymmenestä sataan eri sarjaa. Sen jälkeen on Arabian lautasia, Virkkala puhelee samalla, kun kulkee pöytien äärellä.

Kaikki astiat ovat hyvässä ojennuksessa ja niistä on helppo etsiä mieluisiaan.

– Nythän Myrna on jälleen uudessa nousussa. Ruoka- ja keittolautasia kysytään usein, sanoin Myrnan maljakkoja sekä kukkaruukkuja. Noita kaikkia tulee harvoin ja kun saan Myrnaa hyvän satsin myyntiin, se menee kyllä samana päivänä.

Astiapöytää seuraavat keräilyesineiden ja vanhojen rahojen sekä Hackmanin aterimien, Fiskarsin saksien rivistöt sekä kotimainen Iittalan, Nuutajärven ja Riihimäen käyttölasi.

– Ultima Thulea on paljon ja sekin on tällä hetkellä kovasti pinnalla, samoin Festivon kynttilänjalat. Ne ovat näin kauppiaan näkövinkkelistä sellaisia varmoja juttuja. Samaten maljakoita löytyy kaikenlaisiin kattauksiin.

Peltisten keräilyautojen haalijalle Kleopatra on myös varsinainen aarreaitta, samaten se on sellainen pahvisten, vanhojen opetustaulujen keräilijälle.

– Niiden menekki on edelleen hyvä. Etenkin kaupunki- ja eläinaiheiset ostetaan aika nopsasti.

Virkkalan mukaan ihmiset ovat tänä päivänä myös hyvin hintatietoisia. Toisinaan Samin on selvennettävä asiakkaalle, että netissä näkyy usein esineelle se halvin mahdollinen hinta.

– Esineen lopulliseen hintaan vaikuttaa kuitenkin moni asia, kuten sen kunto, harvinaisuus ja väri.

Aiemmin Virkkala keräsi itse vanhoja esineitä, mutta on nyttemmin luopunut harrastuksesta ja myynyt kaikki keräilyesineensä pois.

– En kerää enää mitään muuta kuin kokemuksia. Olen kaikki päivät täällä esineiden ympäröimänä ja saan sitä kautta niistä riittävän ilon ja tyydytyksen. Kotona niitä ei tarvitse enää katsella.

Laajalti kiirinyt maine sai kuluneen syksyn aikana harmillisesti myös varkaat kiinnostumaan liikkeen tarjonnasta. Syyskuussa Sami havaitsi varhain aamulla herättyään, että hänen puhelimeensa oli tullut liiketiloista useita hälytyksiä.

– Totesin, että Kleopatraan on murtauduttu ja lähdin ajamaan heti tänne. Vähän kieltämättä kylmäsi tulla sisälle, koska en tiennyt, ovatko varkaat vielä täällä.

Mitään ei ollut rikottu, mutta toki saalista oli varkaitten matkaan lähtenyt aika paljon.

– Katsoin, että esimerkiksi juuri edeltävänä päivänä ostetut kullat oli kaikki viety.

Sami soitti poliisit paikalle. Yhdessä heidän kanssaan todettiin paikka, josta varkaat olivat tulleet sisälle. Sen enempää varkaista ei tiedetä, mutta poliisi tutkii edelleen asiaa.

– Heti sen jälkeen tänne laitettiin kunnon turvajärjestelmät, Sami kertoo.

Ikävän tunteen varkaus kuitenkin jätti.

– Se tuntuu siltä, että on tultu henkilökohtaiselle alueelle. Ehkä noin viikon kuluttua ryöstöstä tuli sellainen kummallinen, ikävä olo. Mikään ei oikein huvittanut. Ajan saatossa se on onneksi tasaantunut.

Yrittäjäksi heittäytyminen pian kaksi vuotta sitten ei hirvittänyt Virkkalaa. Hän luotti, että tietää alasta riittämiin ja homma on mahdollista saada rullaamaan.

– Sain ostaa edeltäjältä valmiina irtaimiston, jolla toiminta käynnistettiin.

Liiketiloja Sami ei omista, vaan on niissä vuokralla.

Juuri nyt kassapöydän ääreen on tullut kaksi rouvaa ja Sami kiirehtii palvelemaan heitä. He ovat tulleet toiselta paikkakunnalta ja kertovat olevansa Kleopatrassa ensimmäistä kertaa.

– On täällä monenmoista, naiset tuumivat.

Vaikka kauppoja ei tällä kertaa synnykään, kaksikko lupaa palata pikimmiten uudelleen.

– Tervetuloa, Sami sanoo ja ryhtyy järjestelemään yhtä hyllyrivistöä. Joku kahvinurkkauksen miehistä hakee santsikupin. Ovi käy. Sisään tulee uusia asiakkaita.

Sami arvelee paiskovansa nyt sellaisia töitä, joista jää joskus hamassa tulevaisuudessa eläkkeelle.

– Joku kysyikin minulta tässä, että palaisinko vielä palkkatyöhön jollekin toiselle. Vastasin siihen, etten nyt ainakaan ihan heti ensimmäisenä, Sami tuumaa ja lisää:

– Mutta tänne, tänne on aina mukava tulla.